Tilaa tuotteet tarjoushinnoin ja lisäksi yli 200 € tilaukset rahtivapaasti!

Tuotekuvaus

  • Selkeä merkki, että toimiston äänet ovat karanneet, kun korva muuttuu punaiseksi.
  • Positiivinen vaikutus, rauhallisesssa toimistossa työt sujuvat paremmin
  • Melutason säätö on super helppo säätää jokaiseen tilaan sopivaksi.

Avokonttoreissa työskentelemisessä on usein ongelmana keskittymiskyvyn ylläpito, kun ympärillä on ääntä ja liikettä.  Työntekijän ajatus keskeytyy helposti, jos toimiston yleinen melutaso on liian korkea ja hyvän työflown löytäminen voi olla hankalaa. Joskus kollegan ääni saattaa olla hyvin kantava tai hänen kuulonsa on heikompi, jonka takia myös äänenkäyttö nousee herkemmin toisia häiritseväksi.

Korvan muuttuminen punaiseksi ohjaakin kaikkia työntekijöitä tasapuolisesti ja erityisesti etätyöjakson jälkeen kun on totuttu kotona työskentelemään hiljaisuudessa, voi olla hankalempi löytää keskittymiskykyä jälleen toimistossa ja aiempaa helpommin voi melutason nouseminen tuntua häiritsevältä.

On arvioitu, että työntekijältä kuluu aikaa 10-20 minuuttia päästäkseen takaisin flow-tilaan keskeytyksen jälkeen. Melu nostaa myös työntekijöiden stressitasoa ja tekee tehottomaksi.

SoundEar II muita käyttöympäristöjä on mm. sairaalat, koulut. Esim. potilaiden parantuminen on nopeampaa, jos tilassa on rauhallista ja näin se tuo suoraan terveydellisiä vaikutuksia. Samoin myös sairaaloissa vierailevat vieraat kiinnittävät huomiota äänenkäyttöönsä.

Kouluissa oppimistulokset paranevat, lapsien keskittyminen paranee ja opettajien ei tarvitse jatkuvasti kehoittaa oppilaita olemaan hiljaa, kun merkkivalo ohjaa oppilaiden äänenkäyttöä.

  • Avotoimistot
  • Koulut ja luokkahuoneet
  • Sairaalat (odotushuoneet, potilaiden huoneet, vähentäen stressiä)
  • Teollisuus yritykset

Melutasoa mittaava laite antaa visuaalista palautetta konttorin äänitasoista jolloin sitä voidaan kehittää oikeaan suuntaan työtehojen parantamiseksi ja jotta työ ei häiriinny kun äänet vahingossa nousevat liian korkealle.

SoundEar II mittaa toimiston melutasoja antaen niistä visuaalista palautetta. Vihreä väri kertoo luonnollisesti melutason olevan tasolla, joka ei häiritse työntekijöitä. Oranssi väri kertoo että melutaso/puhetaso lähestyy jo häiritsevää rajaa. Punainen väri taas kertoo toimiston melutason olevan tasolla, joka häiritsee kanssatyöskentelijöitä.

Melurajat voidaan manuaalisesti asettaa jokaiselle toimistolle yksilöllisesti sopiville tasoille erittäin helposti vain kiekko pyörittämällä. Laite myös tallentaa ja analysoi melutasoja eri aikaväleillä. Data on helposti siirrettävissä USB-kaapelilla tietokoneelle. Laitteen käyttöönotto kannustaa varmasti työntekijöitä pitämään melu- & puhetason kaikille miellyttävällä korkeudella.

Voitte yhdessä esim. osastonne palavereissä käydä myös läpi mitattuja äänitasoja kun mutu-tunteen lisäksi myös on oikeata dataa toimiston äänimaailmasta - onko esim. ennen ruokailua, maanantaisin tai perjantai iltapäivisin meno toimistossa vilkkaampaa? SoundEer on super helppo ottaa käyttöön - vain asettamalla merkkivalo kiinni seinään ja laite käyttövalmis.

Erityisetuja sairaala käytössä

EI ole turha korostaa sairaala ympäristön melutasojen hallinnan tärkeyttä potilaiden hyvinvoinnin ja toipumisen kannalta. Liiallinen melu, oli se sitten peräisin lääketieteellisistä laitteista, henkilökunnasta tai vierailijoista, voi vaikuttaa negatiivisesti potilaiden hoitotuloksiin ja johtaa pidempiin sairaalassaoloihin. Testi viittaa siihen, että tulevaisuuden sairaaloissa tulisi asettaa etusijalle alhaisemmat melutasot potilaiden toipumisen tukemiseksi, unen laadun parantamiseksi ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi sekä potilaille että henkilökunnalle.

SoundEar II® -järjestelmä esitetään ratkaisuna liiallisten melutasojen hallintaan sairaaloissa. Sitä kuvataan työkaluna, joka näyttää melutasot visuaalisesti helposti ymmärrettävällä tavalla ja antaa varoituksia, kun melutasot ylittävät suositellut rajat. Järjestelmää suositellaan käytettäväksi erilaisissa herkissä sairaalan tiloissa, kuten vastasyntyneiden yksiköissä, leikkaussaleissa, toipumishuoneissa, usean sängyn tiloissa, hiljaisissa alueilla ja odotushuoneissa. Lisäksi korostetaan, että SoundEar II® on sopii hyvin sairaalakäyttöön ja täyttää asiaankuuluvat turvallisuusstandardit lääketieteellisille sähkölaitteille.

  • IP-luokitus 42
  • Mitat: 26,5 x 20,5 x 4,6 cm, paino 1,5 kg.
  • Mittaa äänet 40 dB - > 115 dB
  • Sis. muuntajan
  • 2 v valmistajan takuu
Tilapäisesti loppunut

SoundEar II

Yhteydenottosi on lähetetty. Kiitos.
Hinta
545,00 €
alv 0%
Hinta
683,97 €
alv 25.5%

Avainominaisuudet

    Valmistajan tuotekoodi:XXXXX Tuotenumero:XXXXX
    Saatavuus
    Toimitus heti varastostamme

    Tarvetta isommalle määrälle esim. 20 kpl? Kysy meiltä tarjous
    Vastaamme sinulle 5-30 min kuluessa arkisin 8.30-17.

    Tarvitseko apua tuotteen valinnassa? Laita meille viestiä
    Tai soita meille numeroon 09-8870 1991. Asiakaspalvelumme on avoinna arkisin kello 8:30-17.

    Ominaisuudet

      Tuotekuvaus

      • Selkeä merkki, että toimiston äänet ovat karanneet, kun korva muuttuu punaiseksi.
      • Positiivinen vaikutus, rauhallisesssa toimistossa työt sujuvat paremmin
      • Melutason säätö on super helppo säätää jokaiseen tilaan sopivaksi.

      Avokonttoreissa työskentelemisessä on usein ongelmana keskittymiskyvyn ylläpito, kun ympärillä on ääntä ja liikettä.  Työntekijän ajatus keskeytyy helposti, jos toimiston yleinen melutaso on liian korkea ja hyvän työflown löytäminen voi olla hankalaa. Joskus kollegan ääni saattaa olla hyvin kantava tai hänen kuulonsa on heikompi, jonka takia myös äänenkäyttö nousee herkemmin toisia häiritseväksi.

      Korvan muuttuminen punaiseksi ohjaakin kaikkia työntekijöitä tasapuolisesti ja erityisesti etätyöjakson jälkeen kun on totuttu kotona työskentelemään hiljaisuudessa, voi olla hankalempi löytää keskittymiskykyä jälleen toimistossa ja aiempaa helpommin voi melutason nouseminen tuntua häiritsevältä.

      On arvioitu, että työntekijältä kuluu aikaa 10-20 minuuttia päästäkseen takaisin flow-tilaan keskeytyksen jälkeen. Melu nostaa myös työntekijöiden stressitasoa ja tekee tehottomaksi.

      SoundEar II muita käyttöympäristöjä on mm. sairaalat, koulut. Esim. potilaiden parantuminen on nopeampaa, jos tilassa on rauhallista ja näin se tuo suoraan terveydellisiä vaikutuksia. Samoin myös sairaaloissa vierailevat vieraat kiinnittävät huomiota äänenkäyttöönsä.

      Kouluissa oppimistulokset paranevat, lapsien keskittyminen paranee ja opettajien ei tarvitse jatkuvasti kehoittaa oppilaita olemaan hiljaa, kun merkkivalo ohjaa oppilaiden äänenkäyttöä.

      • Avotoimistot
      • Koulut ja luokkahuoneet
      • Sairaalat (odotushuoneet, potilaiden huoneet, vähentäen stressiä)
      • Teollisuus yritykset

      Melutasoa mittaava laite antaa visuaalista palautetta konttorin äänitasoista jolloin sitä voidaan kehittää oikeaan suuntaan työtehojen parantamiseksi ja jotta työ ei häiriinny kun äänet vahingossa nousevat liian korkealle.

      SoundEar II mittaa toimiston melutasoja antaen niistä visuaalista palautetta. Vihreä väri kertoo luonnollisesti melutason olevan tasolla, joka ei häiritse työntekijöitä. Oranssi väri kertoo että melutaso/puhetaso lähestyy jo häiritsevää rajaa. Punainen väri taas kertoo toimiston melutason olevan tasolla, joka häiritsee kanssatyöskentelijöitä.

      Melurajat voidaan manuaalisesti asettaa jokaiselle toimistolle yksilöllisesti sopiville tasoille erittäin helposti vain kiekko pyörittämällä. Laite myös tallentaa ja analysoi melutasoja eri aikaväleillä. Data on helposti siirrettävissä USB-kaapelilla tietokoneelle. Laitteen käyttöönotto kannustaa varmasti työntekijöitä pitämään melu- & puhetason kaikille miellyttävällä korkeudella.

      Voitte yhdessä esim. osastonne palavereissä käydä myös läpi mitattuja äänitasoja kun mutu-tunteen lisäksi myös on oikeata dataa toimiston äänimaailmasta - onko esim. ennen ruokailua, maanantaisin tai perjantai iltapäivisin meno toimistossa vilkkaampaa? SoundEer on super helppo ottaa käyttöön - vain asettamalla merkkivalo kiinni seinään ja laite käyttövalmis.

      Erityisetuja sairaala käytössä

      EI ole turha korostaa sairaala ympäristön melutasojen hallinnan tärkeyttä potilaiden hyvinvoinnin ja toipumisen kannalta. Liiallinen melu, oli se sitten peräisin lääketieteellisistä laitteista, henkilökunnasta tai vierailijoista, voi vaikuttaa negatiivisesti potilaiden hoitotuloksiin ja johtaa pidempiin sairaalassaoloihin. Testi viittaa siihen, että tulevaisuuden sairaaloissa tulisi asettaa etusijalle alhaisemmat melutasot potilaiden toipumisen tukemiseksi, unen laadun parantamiseksi ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi sekä potilaille että henkilökunnalle.

      SoundEar II® -järjestelmä esitetään ratkaisuna liiallisten melutasojen hallintaan sairaaloissa. Sitä kuvataan työkaluna, joka näyttää melutasot visuaalisesti helposti ymmärrettävällä tavalla ja antaa varoituksia, kun melutasot ylittävät suositellut rajat. Järjestelmää suositellaan käytettäväksi erilaisissa herkissä sairaalan tiloissa, kuten vastasyntyneiden yksiköissä, leikkaussaleissa, toipumishuoneissa, usean sängyn tiloissa, hiljaisissa alueilla ja odotushuoneissa. Lisäksi korostetaan, että SoundEar II® on sopii hyvin sairaalakäyttöön ja täyttää asiaankuuluvat turvallisuusstandardit lääketieteellisille sähkölaitteille.

      • IP-luokitus 42
      • Mitat: 26,5 x 20,5 x 4,6 cm, paino 1,5 kg.
      • Mittaa äänet 40 dB - > 115 dB
      • Sis. muuntajan
      • 2 v valmistajan takuu

      Toimituskulut

      Express-paketti
      0,00 €
      Nouto varastoltamme
      0,00 €

      Tuotevideot

      Tuotedokumentit

      Suosikit

      Suodata

      Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

      Asiakaspalvelu

      Onko sinulla lisäkysymyksiä, haluatko varmistaa, että onko laite juuri siihen käyttöön soveltuva, johon olette sitä ostamasa? Vastaamme arkisin nopeasti klo 8.30-17 välillä tai heti seuraavana arkipäivänä klo 9 mennessä.

      Lähettämiäsi tietoja käytetään yhteyden­otto­pyyntöön vastaamiseen. Käsittelemme tietojasi tieto­suoja­selosteemme mukaisesti.

      Tarjouspyyntö:

      Laita meille viestiä, niin tarkistamme onko kyseisen tuotteen kohdalla mahdollisuus lisäalennukseen, kun olet tilaamassa kuulokkeita tai muita tuotteita esim. 20 kpl tai enemmin. Vastaamme arkisin nopeasti klo 8.30-17 välillä tai heti seuraavana arkipäivänä klo 9 mennessä.